Kesäsyömärit 2018: Kafka, Meze ja Baba

On kuuma. Helvetin kuuma. Tuuletin tekee, minkä pystyy ja minä kuulen helikopterin ääniä. Kehon lämpö on miljardi ja huoneenlämpö luultavasti samaa luokkaa. Näinä päivinä ei syödä paljoakaan, eikä erityisen raskaasti. Kaikki liikkeet harkitaan tarkoin ja nestettä kuluu paljon. Sänky tuntuu tuorejuustolta.

On kesäkuume. Kuuma, kostea, painostava. Libanon. Kasvikset. Ei tästä pelkällä vichyllä nousta. Ajatukset liikkuvat päässä ilman katkoa tai toistoa. En saa otetta mistään. Missä koira on? Pinaattipasteija. Ote kirpoaa, helikopteri nousee taivaalle. Jään viidakkoon huutamaan. Mikä on Manoush? Niitä kaksi.

Nobel ibumaxin keksijälle, Maxwell Anthony Ibumaxille. Harkitsin Kafka-lautasta, koska ajattelin sen tulleen nimetyksi Franz Kafkan mukaan. Onneksi huomasin ajoissa, että kyseessä olikin Kafta-lautanen. Se olisi hävettänyt myöhemmin. Comptoir Farouge. Comptoir Farouge. Straight outta Compton. Farouge. Tehtiinkö me jo joku juttu falafeleista?

Mies tuo ruoan. Koira haluaisi ovelle. Kiellän koiraa. Koira mököttää hetken ja kerjää toisen. Terhi ottaa kuvia. Pakko syödä. Mitä tapahtuu, jos piikittää mobilaattia päähänsä? Onko Seinfeld yliarvostettu? ÄLÄ HUUDA! Manoush näyttää mikropizzalta. Maistuu herkulliselta.

Olikohan Kippari-Kallella piirroshahmo joka satamassa? Pasteija on jotenkin tosi bosnialäppä. Liha on hyvää, pinaatti vähemmän. Miksi mulla on näin kuuma koko ajan? Mezet toimii. Entä, jos mä jään yksin. Vaikka ostin robotti-imurin. Ja sit mä oon täällä nasolin-koukussa ja pärskin tyhjille seinille, kun Terhi omistaa kaikki taulut. Tältäköhän Paperi T:stä tuntuu. Se syö salettiin pizzaa ja juo maitoa purkista.

Baba ganoush on herkullista, joskin viilimäistä. Hummus on parasta. Mutta ne on ystäviä, joten baba on varmaan vaan onnellinen hummuksen puolesta. Nyt nukkumaan.

Comptoir Farouge
Aleksanterinkatu 52
Tilaa Comptoir Farougesta.