27 kysymystä ja vastausta Woltista ja läheteistä

Mitä lähetti ansaitsee? Moniko heistä on maahanmuuttaja? Säästääkö Wolt sillä, että lähetit eivät ole työsuhteessa?

Suzy Otieno haki tilauksen Bitesista.

Miten ruokalähetillä menee, ja miten Wolt lupaa vaikuttaa siihen, että menisi yhä paremmin? Tämä blogisarja on keskustelunavaus, joka paneutuu kysymykseen kolmessa osassa.

Ensimmäinen osa käsittelee lähettien omaa näkemystä siitä, kuinka tyytyväisiä he ovat. Teksti pohjaa kyselyyn, johon peräti 645 lähettiä vastasi nimettömänä. 

Toinen osa käsittelee tärkeintä viestiämme eli sitä, että Woltin kaltaisten yritysten on kannettava lisää vastuuta yhteistyöstä lähettien kanssa. Julkaisemme sitoumuksemme tulevaan sekä tiedon, että Wolt-lähetit saavat pian Woltin hankkiman, nykyistä paremman vakuutusturvan.

Kolmas osa, eli tämä kirjoitus, sisältää lähettiaiheesta esitettyjä kysymyksiä ja vastauksiamme niihin. Tämä osa on tarkoitettu aiheesta kiinnostuneimmille.

Tästä on kyse: Mobiili-internet tarjoaa uudenlaisen, joustavan tavan ansaita juuri silloin, kun ihminen itse haluaa. Se on hyvä. Toisaalta yrittäjänä toimiva lähetti saattaa jäädä ilman hänelle kuuluvia turvaverkkoja. Se ei ole hyvä. Wolt on pohjoismaisten arvojen yritys, joka lupaa kantaa vastuunsa asiassa. Tavoitteemme on, että ruokalähettinä toimiva ihminen voi tehdä työtä nykyiseen tapaan ennennäkemättömän joustavasti, mutta tinkimättä tietyistä turvaverkoista kuten eläkkeistä ja tapaturmavakuutuksista.

Huomio: On todennäköistä, että alla oleviin kysymyksiin on olemassa paljon viisaita näkemyksiä, joita emme ole huomioineet. Kuulemme niitä mieluusti osoitteessa juhani@wolt.com. Todennäköisesti myös päivitämme tätä postausta uusien kysymysten ja toivottavasti yhä parempien vastausten muodossa 🙂 

Karen Stepanyan kuljettaa Toyotalla.

Aluksi

1. Mikä on Woltin tavoite lähettien aseman parantamiseksi?

Wolt on suomalainen yritys, jolla on pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa kunnioittavat arvot. Mielestämme meidän tulee kantaa yhä enemmän vastuuta läheteistä. 

Olemme luvanneet ottaa 2020 vakuutuksen, joka parantaa Wolt-tilauksia kuljettavien lähettien turvaa onnettomuuksien varalta. Lisäksi olemme sitoutuneet siihen, että lähetin ansiotaso kasvaa taas ensi vuonna, lähetti ei jää yksin ja ymmärtää yrittäjän velvollisuutensa, lähettinä kuljettaminen paranee vuosi vuodelta, ja Wolt itse osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun aiheesta.

Olemme sitoutuneet siihen, että lähetin ansiotaso kasvaa taas ensi vuonna.

Haluamme rakentaa etulinjassa reilua ja kestävää työelämää ja yhteiskuntaa, jossa alustatyötä tekevä ihminen saa osakseen sekä tietyt turvaverkot että mahdollisuuden tehdä työtä joustavasti. Lisää tavoitteistamme ja lupauksistamme täällä

2. Miksi Wolt ottaa asiaan kantaa juuri nyt?

Olemme valmistelleet asiassa ulostuloa oikeastaan tämän vuoden (2019) ajan. Emme halunneet lausua aiheesta kattavasti, ennen kuin olimme tehneet kunnollisen kyselyn läheteille itselleen, kattavan kyselyn Woltin sisällä sekä tavanneet riittävän määrän asian kannalta olennaisia ammattiliittoja, virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä. Halusimme ymmärtää, mitkä asiat eri tahoille ovat tärkeitä, ja mikä meille itsellemme on olennaista. Lisäksi eri vakuutustoimijoiden kanssa neuvottelu on vienyt jo nyt yli yhdeksän kuukautta, ja silti yksityiskohtien viimeistely jatkuu yhä (alustatyö kaipaa uudenlaisia vakuutusratkaisuja, ja eri vaihtoehtojen vertailu Woltin 19 eri markkinan osalta vie hetken). 

Olemme myös yrityksenä vasta matkan alussa, ja tämä puheenvuoro on niin sanotusti ensimmäinen keskustelunavaus. 

Ruslan Strogiy haki ruokaa tiskiltä aurinkolaseissa.

Tyypillinen lähetti ja hänen ansionsa

3. Millainen on tyypillinen lähetti?

Tyypillinen lähetti on 20–30-vuotias ihminen, joka kuljettaa noin 22 tuntia viikossa muun työn tai tekemisen ohella. Vajaa kolmasosa läheteistä tekee kuljetuksia täysipäiväisesti. Yli neljännes on täysipäiväisiä opiskelijoita, jotka kuljettavat opintojen ohessa. 

Meiltä kysytään välillä, moniko läheteistä on maahanmuuttajataustainen. Asiassa on suuria kaupunkikohtaisia eroja, ja esimerkiksi Helsingissä maahanmuuttajataustaisia lähettejä tuntuu olevan merkittävä osuus. Wolt ei periaatteellisista syistä kuitenkaan tee eroa lähettien välille tämän tarkemmin esimerkiksi taustan tai kielitaidon perusteella. Haluamme tarjota joustavan mahdollisuuden ansaita jokaiselle työluvalliselle, joka kykenee tekemään kuljetuksia. 

Lisätietoja läheteistä on täällä.

Tällä videolla puolestaan viisi lähettiä kertoo omin sanoin tarinastaan:

 

4. Paljonko Woltin kautta kuljetuksia tekevä lähetti ansaitsee?

Lähetin keskilaskutus vuoden 2019 lopussa on noin 13,44 euroa sellaiselta tunnilta, kun lähetti joko kuljettaa tai on vapaa mutta valmiudessa tekemään kuljetuksia (ns. online-tunti). Varsinaisen kuljetuksen ajalta lähetti laskutti syyskuussa 2019 keskimäärin 18,70 euroa per tunti. Arvonlisäverovelvollinen lähetti lisää näihin summiin 24 prosenttia arvonlisäveroa, jonka hän niin ikään laskuttaa Woltilta. Tällöin laskutus kuljetuksen ajalta on 23,19 euroa tunnilta.

Lähetti laskutti kuljetuksen ajalta syyskuussa 2019 keskimäärin 18,70 euroa per tunti.

Lähettien ansiotaso on noussut vuodesta 2017 noin 11 prosenttia, ja Wolt on sitoutunut siihen, että se nousee jälleen 2020. Lisää lähettien ansiotasosta tässä postauksessa.

5. Miten lähetti voi ansaita määrän X – eihän tunnissa ehdi tehdä kuin kaksi kuljetusta?

Woltin tilausmäärät ja koko järjestelmä ovat kehittyneet vuosi vuodelta. Nykyään lähetti voi yhä useammin poimia vaikkapa kahdesta vierekkäisestä ravintolasta kolme kuljetusta, jotka hän vie kolmelle suhteellisen lähekkäin asuvalle eri asiakkaalle. Tähän menee aikaa esimerkiksi 30 minuuttia, eli vain jonkin verran enemmän kuin yhteen tavalliseen kuljetukseen. Lähetti ansaitsee kuitenkin yhdistelmästä puolessa tunnissa kolmen kuljetuksen palkkion.

6. Miten Woltin liiketoiminta voi kehittyä kannattavaksi, kun asiakas maksaa peruskuljetuksesta vain 3,90 euroa?

Kuljetusmaksuja suurempi osa Woltin tuloista tulee ravintoloilta, jotka maksavat Woltille komission jokaisesta tilauksesta, jonka ravintola saa Woltin kautta.

Keskimääräinen Wolt-ravintola Suomessa myy vuodessa Woltin kautta noin 100 000 eurolla.

Yhteistyössä on ravintolalle järkeä, koska Wolt-tilauksista noin 90 prosenttia on tutkitusti (useammassa eri Wolt-markkinassa asiakkaille tehty kysely, jossa asiakkaat arvioivat, olisivatko tilanneet kyseisestä ravintolasta kyseisenä päivänä, jos ravintola ei olisi Woltissa) myyntiä, jota ravintola ei muuten saisi. Keskimääräinen Wolt-ravintola Suomessa myy vuodessa Woltin kautta noin 100 000 eurolla, josta noin 90 000 euroa on sellaista lisämyyntiä, jota ravintola ei saisi ilman Woltia.

7. Mitä lähetti saa Woltilta laskutuksen lisäksi?

Tärkein Woltin lähetille tarjoama asia on tekninen alusta ja sovellus, joiden avulla lähetti voi hyväksyä ruokatilauksia toimitettavaksi silloin, kun itse haluaa. Woltin teknologia ja sovellukset yhdistävät asiakkaan, lähetin ja ravintolan niin, että asiakas saa ruokaa, kun taas lähetti ja ravintola voivat ansaita rahaa. 

Tämän lisäksi Wolt järjestää läheteille aloitusinfotilaisuuden ja tarjoaa lämpölaukun sekä vapaaehtoisesti käytettäviä vaatteita kuten vuodenaikaan sopivat takin ja hatun. Woltin tuki-ihmiset ovat niin ikään ilmaiseksi lähetin käytettävissä toimitusaikoina – samoin kuin he ovat asiakkaiden ja ravintoloiden käytettävissä. 

Kuvateksti

Ruslan Strogiy Bulevardilla.

Lähettien tyytyväisyys

8. Ovatko lähetit tyytyväisiä Woltiin?

Elo–syyskuun 2019 kyselyssä lähetit antoivat tyytyväisyydestään yhteistyöhön Woltin kanssa arvosanan 4,07/5. Kysymykseen siitä, kuinka todennäköisesti lähetti suosittelisi Woltin kautta kuljettamista asteikolla 0–10, selvästi yleisin arvosana oli 10. 

Läheteistä 43,3 prosenttia kertoi olevansa erittäin tyytyväisiä ja 31,0 prosenttia tyytyväisiä Woltiin. Tämä tarkoittaa noin 1 260 ihmistä Suomen noin 1 700 lähetistä. Noin 300 oli neutraaleja – ei erityistä hyvää tai pahaa sanottavaa. 

Tarkempiin kyselyn tuloksiin tästä.

9. Onko Woltilla tyytymättömiä lähettejä?

On. Yllä mainitussa kyselyssä 2,3 prosenttia läheteistä kertoi olevansa erittäin tyytymättömiä ja 6,2 prosenttia tyytymättömiä kumppanuuteen. Tämä tarkoittaa yhteensä noin 140 ihmistä Suomen noin 1 700 lähetistä. 

2,3 prosenttia läheteistä kertoi olevansa erittäin tyytymättömiä.

Uskomme, että jokaisessa työyhteisössä tai ammatissa on tietty prosenttiosuus tyytymättömiä ihmisiä. Myös lähetin homma on joillekin mieluisa, mutta se ei sovi kaikille. Osa on ansiotasoon tyytyväisiä, osa ei. Osa kaipaa vapautta päättää itse työajoistaan esimerkiksi opiskelun vuoksi, toiset haluavat säännöllisen viikkorytmin. Osa pitää siitä, että työ on suhteellisen yksinkertaista ja suoraviivaista ja jatkaa lähettinä vuosia. Osa huomaa kaipaavansa erilaisia haasteita ja lopettaa viikon parin jälkeen.

10. Entä ansiot, ovatko lähetit tyytyväisiä niihin?

645 lähetin keskimääräinen tyytyväisyys ansioihinsa asteikolla 1–5 oli 3,58. Luku on noussut vuodesta 2018, kun se oli 2,9. 

Arvosanan 5 tai 4 oli valinnut 54,15 prosenttia vastaajista, kun arvosanan 1 tai 2 oli valinnut 18,0 prosenttia. 

Lisää lähettikyselyn tuloksista täällä.

Suzy Otieno odotti tilausta lämpölaukku auki.

Lähettien turvaverkot

11. Onko lähetti vakuutettu onnettomuuden varalta?

On – joko nyt, tai viimeistään 2020. 

Nykyiseen vakuutustilanteeseen vaikuttavat lähetin käyttämä kulkuneuvo sekä erityisesti pyörälähetin osalta lähetin oma päätös ottaa tai olla ottamatta vakuutus. 

Kukin lähetti saa valita itse, millä kulkuneuvolla toimittaa. Woltin lähettikumppaneista Suomen sääoloissa suuri osa on valinnut auton. Tämä tarkoittaa, että he kaikki kuuluvat jo nyt automaattisesti Suomessa Liikennevakuutuksen eli lakisääteisen vahinkovakuutuksen piiriin. Vakuutus on kansainvälisesti verraten varsin kattava.

Tämän lisäksi Wolt on lupautunut siihen, että lähetit Suomessa saavat 2020 lakisääteisten vakuutusten päälle uutta ja nykyistä parempaa tapaturmavakuutusturvaa, jonka Wolt maksaa. Tämä tulee olemaan lähetille ilmaista ja vapaaehtoista. Vakuutusturvan sisältö tarkentuu, kun saamme neuvottelut vakuutuskumppanin kanssa päätökseen. Uudesta vakuutusturvasta tulee olemaan merkittävä hyöty erityisesti pyöräläheteille, joilla ei ole autoilijoiden lakisääteistä vakuutuksen perusturvaa. Näillä näkymin uudesta vakuutusturvasta on kuitenkin joitain hyöytyjä myös autoläheteille.

12. Miten lähetin eläketurva, sairausvakuuttaminen ja työttömyysturva  toimivat?

Sosiaaliturvan perustukset, mukaan lukien eläketurva, sairausvakuuttaminen sekä työttömyysturva, muodostuvat läheteille – samoin kuin muille yrittäjille, kevytyrittäjille, itsensätyöllistäjille ja freelancereille – osittain yrittäjän eläketurvan (YEL-vakuutuksen) kautta. YEL-vakuuttaminen on pakollista, kun yrittäjän eläkelain mukainen yrittäjätoiminnan määritelmä täyttyy. Tähän kuuluu muun muassa se, että lähetin työtulot ylittävät 7 799,37 euron rajan vuonna 2019. YEL-vakuutus toimii myös merkittävänä tukiverkkona lähetin sairastuessa sekä työttömyyden kohdatessa. YEL-vakuutusta ei kannata siis arvioida vain eläketurvan näkökulmasta – se suojaa ihmistä jo ennen eläkeikää ja sen myönteiset vaikutukset yrittäjälle ovat moninaiset.

YEL-vakuutus suojaa ihmistä jo ennen eläkeikää, ja sen myönteiset vaikutukset ovat moninaiset.

Noin joka toinen Woltin kautta kuljettava lähetti kuuluisi Suomessa YEL-vakuuttamisvelvollisuuden piiriin puhtaasti Wolt-tulojensa osalta. Loput läheteistä tekevät toimituksia vuositasolla niin vähän tai muun työn ohessa, ettei heille kerry Wolt-tulojen myötä pakollista YEL-vakuuttamisvelvollisuutta. On kuitenkin hyvä huomioida, että vaikka näiden lähettien tulot eivät ylittäisi laissa säädettyä YEL-työtulon alarajaa, voivat hekin halutessaan YEL-vakuuttaa itsensä. Vastaavasti on hyvä muistaa, että eläketurva ja siitä koostuvat etuudet voivat muodostua myös jonkin muun työn kautta.

YEL-vakuuttaminen turvaa yrittäjää myös sairastumisen kohdatessa: YEL-työtulon pohjalta määräytyvät pakolliset sosiaalivakuutusmaksut kuten sairausvakuutusmaksu sekä sosiaaliturvaetuudet, kuten sairauspäiväraha. Sairauden kohdatessa lähetti voi hakea Kelan sairauspäivärahaa korvaamaan ansionmenetystä ja vakavan sairauden edessä kuntoutustukea tai työkyvyttömyyseläkettä, joiden määrä perustuu YEL-työtuloon.

Järjestelmässä on mielestämme nykyisellään osin kehitettävää.

Jos lähetti jää työttömäksi, oikeuden työttömyysetuuksiin (kuten ansiopäivärahaan, peruspäivärahaan, soviteltuun päivärahaan ja työmarkkinatukeen) määrittävät kansalliset viranomaiset. Järjestelmässä on mielestämme nykyisellään osin kehitettävää, jotta se toimisi parhaalla tavalla lähettien osalta. Yrittäjä voi työttömyyden edessä jäädä tietyissä tilanteissa haastavaan paikkaan, sillä TE-toimisto selvittää tapauskohtaisesti, onko henkilöllä oikeutta työttömyysetuuteen. Toisaalta työttömyysetuuden maksajat kuten Kela tai työttömyyskassa arvioivat työttömyysetuuden maksun edellytykset erikseen. Olemassa oleva järjestelmä voi näin ollen olla maallikolle monimutkainen hahmottaa – ja joissain tapauksissa jopa ennalta-arvaamaton. Wolt – kuten moni muukin taho Suomessa – toivoo, että järjestelmä kehittyisi helpommin ymmärrettäväksi. Koska työttömyyteen liittyvien etuuksien haku ja niihin liittyvät oikeudet ovat tapauskohtaisia, suosittelemme läheteille yhteydenottoa TE-palvelujen työttömyysturvaneuvontaan. Heidän työntekijänsä osaavat arvioida parhaiten, miten yksittäisen lähetin tilanne vaikuttaa työttömyysturvaan ja mahdolliseen työttömyyteen.

13. Hoitavatko lähetit YEL-maksunsa?

Wolt käy YEL-vakuuttamisvelvollisuuden lähetin kanssa läpi ennen kuin tämä aloittaa kuljettamisen. Tavoitteemme on kehittää toimintaamme entisestään niin, että yhä useampi lähetti varmuudella tuntee vastuunsa ja ymmärtää vakuuttamisen merkityksen niin eläkkeen, sairastumisen kuin myös työttömyyden kannalta. Woltin tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu esimerkiksi tuottaa läheteille yhä helpommin ymmärrettäviä lisämateriaaleja yrittäjän velvollisuuksista ja oikeuksista. Kehitämme läheteille myös pakollisen sähköisen esitietokokeen, jolla lähetti osoittaa tuntevansa yrittäjän vastuut.

Aloitamme marraskuun alussa 2019 kokeilun, jossa tarjoamme läheteille maksutonta neuvontapalvelua.

Lisäksi aloitamme marraskuun alussa 2019 kokeilun, jossa tarjoamme läheteille maksutonta neuvontapalvelua, joka vastaa lähettien kysymyksiin yrittäjyyteen liittyen. Palvelu tarjotaan yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa, ja jos siitä tulee lähettien keskuudessa suosittu, palvelua jatketaan.

Lisäksi on hyvä huomioida, että moni lähetti käyttää sellaista laskutuspalvelua, joka auttaa lähettiä yrittäjän velvollisuuksien hoitamisessa. Esimerkiksi Wolt-lähettien keskuudessa suosituin vaihtoehto Free-Laskutus Oy auttaa lähettiä YEL-vakuuttamisessa ilman lisäkuluja.

Pauli Koivuniemi asetteli lämpölaukkua.

Toimeksiantosuhde vai työsuhde?

14. Millä lakiin viittaavalla perusteella lähetit ovat toimeksiantosuhteessa eivätkä työsuhteessa?

Lähetit ovat toimeksiantosuhteessa muun muassa seuraavilla perusteilla:

  • Lähetin ja Woltin välillä on palvelusopimus ruoan kuljetuspalveluista.
  • Lähetti valitsee itse, miten harjoittaa toimintaa: ilman toiminimen rekisteröintiä tai rekisteröitymällä yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi tai perustamalla osakeyhtiön.
  • Lähetillä ei ole Woltin määräämiä työaikoja. Lähetti valitsee itse ja ilmoittaa sovelluksen avaamalla Woltille, milloin haluaa tehdä kuljetuksia.
  • Lähetillä ei ole Woltin määräämää vähimmäis-/enimmäistyömäärää. Lähetti valitsee itse, milloin merkitsee itsensä onlineen sovelluksessa. Hän päättää myös itse, kuinka paljon tekee kuljetuksia ja kuinka paljon pitää vapaata.
  • Lähetillä ei ole Woltin määräämää työskentelypaikkaa. Lähetti valitsee itse, tekeekö kuljetuksia esim. Helsingin keskustassa, Itä-Helsingissä, Oulussa, Espoossa, Tikkurilassa, Lappeenrannassa, ja niin edelleen.
  • Lähetillä ei ole aikaan perustuvaa palkkaa. Wolt maksaa kuljetuksista palkkion laskua vastaan, ja palkkio perustuu ensisijaisesti tehtyjen kuljetusten lukumäärään.
  • Ei kilpailukieltoa. Lähetti saa vapaasti tarjota kuljetuspalveluita tai työskennellä muille, myös Woltin kilpailijoille.
  • Lähetti käyttää omaa kulkuneuvoaan (autoansa, pyöräänsä tai muuta ajoneuvoa) ja älypuhelintaan. 
  • Lähetillä on taloudellinen riski ja vastuu kuluista. Toimeksiantosuhteeseen kuuluu lakiteknisesti (joskin ikävän kuuloisesti), että lähetti vastaa itse kaikista toiminnan kuluista ja kantaa riskin siitä, minkä verran kuljetuksia tulee tarjolle hänen ollessaan ajossa. 
  • Lähetti voi myös milloin tahansa lopettaa kuljettamisen – joko siltä kerralta tai pysyvästi – joko siten, ettei avaa enää Woltin lähettisovellusta tai ilmoittamalla Woltille.

15. Mitä hyötyä tai haittaa lähetille koituu siitä, että hän on toimeksiantosuhteessa?

84 prosenttia läheteistä kertoo, että joustavuus valita milloin kuljettaa ja milloin pitää vapaata on heille kaikista tärkein syy pitää Woltin kautta kuljettamisesta. Joustavuus on suurimmillaan toimeksiantosuhteessa.

Lähetiksi hakee pelkästään 2019 yli 10 000 ihmistä.

Woltin tarjoamalle joustavuudelle näyttää olevan myös kysyntää: lähetiksi hakee pelkästään 2019 yli 10 000 ihmistä.

Toimeksiantosuhde on joustava myös työtä tarjoavalle yritykselle. Työn tarjoamisen joustavuuden vuoksi Wolt kykenee mallin puitteissa tarjoamaan työtä lähes kenelle tahansa työluvalliselle ihmiselle, joka haluaa kuljettaa yhdessä 16:sta toimintakaupungistamme. Vastaava joustavuus ja niin sanottu riman mataluus eivät toteudu monessa työsuhteisessa työpaikassa.

Suurin haitta lähetille toimeksiantosuhteessa on se, että tiettyjen työsuhteeseen automaattisesti kuuluvien turvaverkkojen hoitaminen on lähetin omalla vastuulla. Woltin tavoite on, että toimeksiantosuhteessa työn tekeminen ei tarkoittaisi, että turvaverkoista on tingittävä.

16. Miksi “joustavuus” on Woltille tärkeää?

Maailmassa on paljon työpaikkoja, joiden saavutettavuus on työhaastattelun takana. Rima saada työpaikka on tyypillisesti lähettityötä korkeammalla. Syy voi olla vaaditussa osaamisessa, koulutuksessa tai kielitaidossa. Lisäksi monessa työsuhteessa ihminen saa osakseen pomon, raportointivelvollisuuden ja työvuorolistat, joita on noudatettava – kuten myös sijainnin sille, missä työtä on tehtävä.

Woltin kanssa näin ei ole. Lähetiksi pääsemistä voi joutua jonottamaan, mutta lähtökohtaisesti Wolt kykenee tarjoamaan työtä lähes kenelle tahansa työluvalliselle ihmiselle, joka kykenee kuljettamaan yhdessä 16:sta toimintakaupungistamme itse valitsemallaan kulkuvälineellä. 

Wolt kykenee tarjoamaan työtä lähes kenelle tahansa.

Muun muassa näistä syistä Woltilla on kussakin kaupungissa paljon halukkaita ihmisiä kuljettamaan Woltin asiakkaiden ruokatilauksia, ja Wolt voi erottua erityisen joustavaa työtä tarjoavana toimeksiantajana.

17. Miksi “joustavuus” on läheteille tärkeää?

Joustavuus on läheteille kaikista tärkein syy pitää Woltin kautta kuljettamisesta: niin sanoo 84 prosenttia läheteistä

Se, että niin moni lähetti pitää joustavuudesta voi johtua siitä, että kun työ kerran on joustavaa, niin sitä tekemään myös hakeutuvat sellaiset ihmiset, jotka pitävät joustavuudesta elämäntilanteensa tai luonteensa vuoksi. (Ihminen on esimerkiksi opiskelemassa – tai yksinkertaisesti nauttii vapaudesta saada päättää työajoistaan itse.) Yleisesti ottaen voi sanoa, että ruokaa kuljettamaan päätyy ihmisiä, jotka pitävät siitä, että työ mukautuu muuhun elämään sen sijaan, että muu elämä mukautuisi työhön.

Woltin tarjoamalle joustavalle mallille on myös kysyntää: lähetiksi hakee pelkästään 2019 aikana yli 10 000 ihmistä.

Joskus kuulee esitettävän, että joustavuus ei ole oikea syy pitää lähetin hommasta, vaan lähettinä kuljettamaan on paljon halukkaita siksi, että kyseiset ihmiset eivät saa muita töitä. Lähettien oman kertoman perusteella 5,8 prosenttia heistä kokee olevansa tällaisessa tilanteessa.

18. Onko Woltille vain hyvä asia, että lähetit ovat toimeksiantosuhteessa?

Ei. Siitä on Woltille myös haittaa. Koska Wolt ei toimeksiantosuhteessa voi sanoa lähetille, milloin hänen on kuljetettava, näemme säännöllisesti tilanteita, joissa kuljettamassa ei ole tietyllä hetkellä tietyssä kaupungissa tarpeeksi lähettejä. Joudumme tällöin ajoittain sulkemaan palvelun siksi aikaa, että lähettejä vapautuu. Tämä johtaa merkittäviin tulonmenetyksiin Woltille. (Lähetit sen sijaan ansaitsevat näissä tilanteessa hyvin, sillä keikkoja riittää.)

Joulu–tammikuussa merkittävä osa läheteistä päätti pitää pitkät lomat.

Esimerkiksi 2018–2019 joulu–tammikuussa merkittävä osa läheteistä päätti pitää pitkät lomat, ja moni lähti ymmärryksemme mukaan matkoille. Wolt oli useamman viikon vaikeuksissa, koska läheteillä ei ole velvollisuutta ilmoittaa tällaisista asioista. Joustavuus toimii toimeksiantosuhteessa molemminpuolisesti. 

19. Säästääkö Wolt paljon rahaa sillä, että lähetit ovat toimeksiantosuhteessa eivätkä työsuhteessa?

Wolt säästää toimeksiantosuhteessa joissain kuluissa suhteessa tilanteeseen, jossa kaikki lähetit olisivat työsuhteessa. Säästö erityisesti sosiaali- ja eläketurvamaksujen suhteen ei kuitenkaan ole aivan niin suuri, kuin joskus kuulee arvioitavan.

On olennaista huomioida, että siinä missä lähetti laskuttaa toimeksiantosuhteessa keskimäärin 13,44 euroa palkkiona jokaiselta online-tunnilta ja varsinaiselta kuljetusajalta 18,70 euroa tunnilta, työsuhteessa Wolt maksaisi lähetille noita summia pienempää palkkaa.

Ero syntyy muun muassa siitä, että lähetin nyt maksamat eläke- ja sairausvakuutusmaksut siirtyisivät työsuhdemallissa Woltin maksettavaksi. Wolt hoitaisi lähetin puolesta nuo maksut työnantajana, ja maksaisi lähetin tilille jonkin verran nykyistä vähemmän. 

Tästä syystä ei myöskään ole perusteltua väittää, että Wolt ei nykyään osallistu lähettien sosiaaliturvan hoitoon, ja että työsuhteessa Woltin maksuvastuu olisi aivan erilainen. Wolt maksaa lähetin sosiaaliturvasta kummassakin mallissa. Toimeksiantosuhteessa Wolt maksaa verottajalle ja lähetille, ja lähetin YEL-vakuuttamisen kautta rahat kulkeutuvat eläkevakuutusyhtiöille. Työsuhteessa Wolt maksaa suoraan verottajalle ja eläkevakuutusyhtiöille.

20. Mikä olisi suurin etu läheteille siitä, että Wolt siirtyisi työllistämään heidät työsuhteessa?

Jos lähetti olisi työsuhteessa, hän saisi joukon työsuhteeseen kuuluvia turvaverkkoja. Eläkemaksut, tietyt vakuutukset, työterveyshuolto, sosiaaliturvamaksut ja sairastumiseen liittyvät asiat hoituisivat ikään kuin automaattisesti. Tämä on yksi olennaisimpia syitä, miksi moni taho on esittänyt, että lähetit olisi parempi työllistää työsuhteessa.

Ymmärrämme äärimmäisen hyvin toiveita työsuhteesta.

Ymmärrämme äärimmäisen hyvin näitä toiveita. Olemme myös niiden pohjimmaisesta tavoitteesta samaa mieltä. Siksi tavoittelemme tulevaisuutta, jossa toimeksiantosuhteen joustavuus ja turvaverkot saadaan parhaalla tavalla kohtaamaan.

21. Mikä olisi suurin haitta läheteille siitä, että Wolt siirtyisi työllistämään heidät työsuhteessa?

Suurin haitta läheteille olisi todennäköisesti se, että Wolt ei voisi työllistää nykyistä määrää lähettejä, vaan moni joutuisi lopettamaan kuljettamisen Woltin kautta. 

Nykyisellään lähetit kuljettavat itsenäisesti omien aikataulujensa puitteissa. Woltille on tärkeää, että lähettejä on niin paljon, että kuljetuksille riittää tekijöitä. Läheteille taas on tärkeää, ettei lähettejä ole liikaa, jotta keskimääräinen lähetti saa riittävästi kuljetuksia tehtäväkseen ja ansaitsee siten riittävästi. (Jälkimmäinen syy rajoittaa sitä, ettemme voi aloittaa tuhansien lähetiksi haluavien kanssa yhteistyötä saman tien.)

Työsuhdemallissa Woltilla olisi työnantajan velvollisuudet ja sitoumukset jokaista lähettiä kohtaan. Esimerkiksi työvuorolistojen suunnittelu, kehityskeskustelujen pitäminen, koeaikapalaute ja -tarkkailu ja muu työsuhteeseen kuuluva hallinnollinen ja esimiestyö loisivat jokaiseen lähettiin liittyviä uusia hallinnollisia kustannuksia. Kannattavuuteen pyrkivän yrityksen olisi järkevää maksaa niitä mieluummin pienemmästä väkimäärästä kuin suuremmasta. Woltin olisi näin ollen kustannus- ja tehokkuussyistä (ja vastoin omaa haluamme) kannattavinta siirtyä nykymallista – jossa 1 700 lähettiä kuljettaa keskimäärin 22 tuntia viikossa – malliin, jossa sama kokonaismäärä kuljetustunteja tehtäisiin pienemmällä lukumäärällä lähettejä. 

Tällöin noin 1 700:n itse valitsemanaan aikana kuljettavan lähetin sijasta kuljetukset hoitaisi (karkeasti arvioiden) noin 1 000 lähetistä koostuva joukko, joista valtaosa tekisi kokopäiväistä 40-tuntista työviikkoa Woltin määräämissä vuoroissa. Woltin liiketoiminnan kasvaessa jokaista nykytilanteessa kahta toimeksiantosuhteista 20-tuntista viikkoa tekevää lähettiä kohden palkattaisiin enää työsuhdemallissa noin yksi 40-tuntista viikkoa tekevä työsuhteinen lähetti. 

Kun pelkkiä hakemuksia lähetiksi tulee tänä vuonna yli 10 000, mielestämme hyvä suunta kehitykselle ei ole päätyä vähentämään kuljettamaan pääsevien ihmisten kokonaismäärää.

Michael Johnson valmistautui asettelemaan ruokatilauksen auton takapenkille.

Muita kysymyksiä

22. Onko läheteillä työvuoroja?

Woltin läheteillä ei ole työvuoroja, eikä Wolt  sano lähetille, että tämän pitää toimittaa tiettynä aikana. Lähetti päättää itse kuljetusaikansa laittamalla lähettisovelluksen päälle tai pois päältä. Palkkio määräytyy per kuljetus. Näin tehdään ylivoimainen valtaosa (noin 70 prosenttia) kuljetustunneista.

Wolt tarjoaa lähetille myös mahdollisuuden kertoa etukäteen, milloin hän haluaa kuljettaa. Vastineeksi sitoutumisesta esimerkiksi tietyn päivän lounasajalle Wolt maksaa lähetille tietyn takuukorvauksen, jonka lähetti saa tietyltä tunnilta, vaikkei tekisi yhtään kuljetusta. (Näin tehdään noin 30 prosenttia kuljetustunneista.)

Kaikilla läheteillä on mahdollisuus kuljettaa kaikkina tunteina – myös niinä tunteina, joille on tarjolla lisäksi ennakkovarauksen mahdollisuus. 

23. Ovatko Woltin lähetit pyytäneet taukotiloja, ja aikooko Wolt järjestää niitä?

Woltin taannoisessa tyytyväisyyskyselyssä kaksi lähettiä 645:stä toi oma-aloitteisesti esiin tarpeen taukotiloille. 

Se ei tarkoita, etteikö tiloille voisi olla kysyntää. Ymmärryksemme kuitenkin on, että koska erityisesti syksyllä ja talvella moni Wolt-lähetti käyttää autoa, taukotila ei ole samalla tavalla merkityksellinen asia kuin esimerkiksi sellaiselle yritykselle, jonka lähettikumppanit liikkuvat lähes yksinomaan polkupyörällä.

Olemme käyneet aitoa pohdintaa siitä, tulisiko meidän avata Suomessa 16 kaupunkiimme taukotilat.

Wolt on tappiollinen mutta kannattavuuteen tähtäävä yritys. Se tarkoittaa, että rahankäyttöä on harkittava tarkkaan. Usein yhteen asiaan tehty sijoitus on jostain muusta pois. Olemme käyneet aitoa pohdintaa siitä, onko parempi avata Suomessa 16 kaupunkiimme taukotilat, joiden ylläpito loisi jatkuvan lisäkustannuksen (meillä ei ole Helsingin ulkopuolisissa 15 kaupungissamme toimistoa tai työsuhteisia työntekijöitä), vai panostammeko esimerkiksi siihen, että lähetti voi laskuttaa enemmän per kuljetus. Toistaiseksi olemme valinneet jälkimmäisen, ja lähettien keskimääräinen korvaustaso on noussut 11 prosenttia vuodesta 2017. Kuuntelemme asiassa luonnollisesti myös nyt ja jatkossa lähettien toiveita. 

24. Miten Wolt kerää läheteiltä palautetta?

Keräämme läheteiltä palautetta ensisijaisesti kolmella tavalla: Kyselyillä, lähettien live-tuen kautta sekä tapaamisissa. 

Kyselyt ovat Woltin aloitteesta tehtäviä sähköisiä kyselyitä, joihin lähetti vastaa vapaaehtoisesti ja nimettömänä. 

Live-tuessa lähetti keskustelee Woltin työntekijän kanssa joko tsätin tai puhelimen välityksellä. Aloite näihin keskusteluihin tulee yleensä lähetiltä, joka kaipaa neuvoa tai apua jossain asiassa. (Tarjoamme vastaavaa tukea myös asiakkaille ja ravintoloille.)

Näiden tapojen lisäksi Woltin väki tapaa yksittäisiä lähettejä kasvokkain toimistoillamme, sekä isompina joukkoina pari kertaa vuodessa 16 eri Wolt-kaupungissa järjestettävissä tilaisuuksissa. Tapaamisissa vaihdamme lähettien kanssa kuulumiset, keräämme palautetta esimerkiksi palkkiotasosta ja keskustelemme toiminnan tulevaisuuden näkymistä. 

25. Wolt julkisti kesällä merkittävän lisärahoituskierroksen. Käytättekö rahaa lähettien hyväksi?

Kyllä – sekä suoraan, että välillisesti. 

Nostimme rahoitusta ensisijaisesti kansainvälistä laajentamista, markkinointia sekä uusien työntekijöiden rekrytointia varten.

Kansainvälisen laajentamisen myötä yhä useampi ihminen voi ansaita lähettinä. 

Kansainvälinen laajentaminen johtaa siihen, että yhä useampi ihminen yhä uusissa maissa voi ansaita Woltin lähettikumppanina. 

Markkinointi eri maissa johtaa siihen, että yhä useampi ihminen tilaa Woltilla. Lähetit ansaitsevat enemmän, kun kuljetettavaa on enemmän. 

Uusien työntekijöiden rekrytointi Woltin toimistoille mahdollistaa tuotekehityksen, jonka avulla tilauksia läheteille tarjoava teknologia osaa yhä useammin tarjota lähetin kuljetettavaksi niin sanotun yhdistelmätilauksen. Yhdistelmätilauksessa lähetti poimii ruoat lähekkäin sijaitsevista ravintoloista ja vie ne lähekkäin asuville asiakkaille. Tällöin lähetti voi laskuttaa vain hieman yhtä kuljetusta suuremmalla ajalla ja vaivalla kahden tai kolmen kuljetuksen suuruisen palkkion. Järjestelmää kehitetään jatkuvasti siihen suuntaan, että keskimääräinen lähetti ansaitsee enemmän.

Rahoitus auttaa myös kasvussa, ja kasvu puolestaan auttaa meitä tekemään strategisia investointeja asioihin kuten tapaturmavakuutusturvaan. Näemme tämän sijoituksena lähettien tyytyväisyyteen sekä erottumiseen vastuullisena yrityksenä, mistä on uskoaksemme pitkällä aikavälillä iloa lähettien lisäksi myös meille.

26. Näkeekö Wolt mahdollisena, että lähettien kanssa käytetty toimeksiantosuhdemalli muuttuu yhä yleisemmäksi myös muilla aloilla?

Kyllä ja ei. On tärkeää huomioida, että mitä tahansa työtä ei voi teettää toimeksiantosuhteessa. 

Toimeksiantosuhteessa on olennaista, että työtä voi tehdä vapaavalintaisessa paikassa vapaavalintaisena aikana ilman työnantajan johtoa ja valvontaa. Useimmissa töissä näin ei ole. Esimerkiksi ravintola-alalla on tärkeää, että tarjoilijoita on tietyssä paikassa tiettyyn aikaan tietty määrä. Siksi ala hyödyntää työsuhteita ja työvuorolistoja toimeksiantosuhteiden sijaan.

27. Onko Woltilla lainkaan työsuhteisia työntekijöitä?

On. Woltilla on eri toimistoillaan 19 maassa yli 600 työsuhteista työntekijää. Heidän työtään on muun muassa rakentaa teknistä alustaa, jota asiakkaat, ravintolat ja lähetit käyttävät – sekä tarjota kaikille kolmelle taholle tuki. Työsuhteiset työntekijät myös vastaavat yrityksen taloudesta, markkinoinnista, myynnistä, lakiasioista, analytiikasta, ja niin edelleen. Koska haluamme ihmisten olevan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa ja tekevän tiettyä tiimin vetäjän pyytämää asiaa ja raportoivan siitä tiimin vetäjälle, työsuhde on oikea tapa työn järjestämiseen.