Hellmann's Creamy Sweet Chili -kastike maistuu ihanan täyteläiseltä erilaisten grilliruokien tai aasialaisen ruoan kanssa. Tällä monipuolisella kastikkeella taiot makua jokaiseen päivään. Hellmann's Creamy Sweet Chili tuo sopivasti mausteista makeutta ruokaasi. Se on vahva, herkullinen ja monipuolinen lisä jääkaappiin ja sopii jopa kasvisruoalle! Miksi et lisäisi uudenlaista jännittävää makua ruokaasi? Me Hellmann’silla rakastamme ruokaa. Uskomme, että hyvä ruoka syntyy parhaista raaka-aineista. Siksi olemme päättäneet valmistaa tuotteemme niin yksinkertaisista ja luonnollisista raaka-aineista kuin mahdollista. Pyrimme käyttämään mahdollisimman pitkälti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisia raaka-aineita. Lisäksi etsimme aina uusia tapoja minimoida ympäristövaikutustamme. Olemme jo pitkään sitoutuneet kestävään viljelyyn, vastuulliseen liiketoimintaan ja koko Hellmann’s-tuotantoketjun oikeudenmukaiseen kohteluun. Emme toimi näin pelkästään siksi, että uskomme sen tekevän tuotteistamme parempia vaan myös siksi, että se on oikein. Sen vuoksi käytämme ainoastaan vapaiden kanojen munia ja ostamme majoneesissa käytetyn öljyn 100-prosenttisen vastuullisesti. Panostamme myös muovijätteen vähentämiseen. Siksi herkullisen kastikkeemme pullo on valmistettu 100-prosenttisesta kierrätysmuovista – aito maku, vähemmän jätettä. Hellmann's –100 vuotta hyvää makua. Tiesitkö tämän historiastamme? Richard Hellmann avasi herkkupuodin New Yorkiin vuonna 1905 ja alkoi myydä siellä omaa majoneesia. Resepti oli hänen vaimonsa käsialaa. Hellmann viimeisteli majoneesipurkit solmimalla siniset rusetit niiden ympärille. Majoneesi sai suuren suosion ja rusetista tuli osa Hellmann'sin tuotemerkkiä eli logoa. Ei ihme, että Hellmann's on maailman suosituin majoneesi.
15,96 €/l